Onhan tuossa manuaali asetuksilla kuvaamisessa opettelua, mutta osat kuvista on jopa onnistunut.
tiistai 20. lokakuuta 2015
tiistai 13. lokakuuta 2015
Pitkästä aikaa blogi päivitys
Ei ole tullut kirjoiteltua kun tuo bloggerin sovellus ei ole puhelimessani suostunut toimimaan. Ja kun muut kuvaus foorumit tulee päivitettyä puhelimella niin on vähän jäänyt. Mutta aamuhuurre kuvia nyt sitten jokunen heti kerralla. 🍁
Yritän pysyä aktiivisempana.
sunnuntai 6. syyskuuta 2015
Kurkia
Ensimmäinen kurki kuva tällä syksylle toivottavasti saisin vielä parempiakin kuvia otettua ettei tämä jäisi ainokaiseksi.
Pitää mennä tähyilemään lintuja nyt peltojen reunoille, koska kun syksy on nyt alkamaisillaan ne pysähtelee pelloille syömään ja harjoittelevat lentoa.
Tunnisteet:
a.lintunen,
alintunen,
anna lintunen,
anna's photos,
bird,
birds,
canon,
Finland,
kurki,
kurkia,
lintu,
lintuja,
maatila
maanantai 31. elokuuta 2015
Pari lintu kuvaa
Minulla on ollut aikamoinen kuvaus kriisi joten en ole julkaissut pitkään aikaan mitään, koska mitkään kuvat eivät ole kelvanneet minulle. Mutta tässä nyt pari onnistunutta.
Sorsa räpytteli siipiään ja onneksi sain räpsästyä siitä kuvan. Ja perus pulu kuva.
perjantai 14. elokuuta 2015
Hyönteisiä
Minulla ei ole hajuakaan mikä ötökkä tämä on. Joku mikä näyttää toukalta mutta sillä on jalat.
Tämä näyttää aivan kuin olisi joku yökkösistä muttei se kuitenkaan ole. Pitänee pyytää joulupukilta hyönteiskirja.
Ampiainen keltaisella kukalla, taas kerran.
Joku kuoriainen lilan kukan kimpussa.
Heinäsirkka, kiitos loittorenkaiden sain jopa tarkennettua siihen.
Neitoperhonen.
Hämähäkki.
Sitruunaperhonen.
Tunnisteet:
a.lintunen,
alintunen,
ampiainen,
anna lintunen,
anna's photos,
bugs,
butterflies,
butterfly,
colourful,
flower,
Flowers,
garden,
hyönteisiä,
kasvit,
kesä,
kukka,
kukkia,
luonto,
valokuvaus,
ötökät
torstai 13. elokuuta 2015
Lähikuvia
Hankin loittorengas setin joten olen päässyt alkuun makro kuvaamisessa.
Ihan tarpeeksi lähelle pääsee, ainakin ötököitä kuvatessa, noilla loittorenkailla.
Ampiainen keltaisen kukan kimpussa.
Mehiläinen imemässä kukkasta.
Oletan että tämä on kirva tai joku sellainen.
Joku lento ötökkä....
Tunnisteet:
a.lintunen,
ampiainen,
anna lintunen,
anna's photos,
Finland,
kasvit,
kesä,
kukka,
kukkia,
luonto,
puutarha,
ötökät
maanantai 10. elokuuta 2015
Nyt on keltaasta
Hyttynen keltaisella kukkasella.
Keltainen kukka.
Ampiainen keltaisella kukkasella
Lähikuva liljasta.
Kohta ostan itselleni synttäri lahjaksi close up linssin kameraani sitten varmaankin tulee kyllästymiseenkin asti lähikuva päivityksiä.
Tunnisteet:
a.lintunen,
alintunen,
ampiainen,
anna lintunen,
anna's photos,
bugs,
canon,
colourful,
Finland,
Flowers,
horsma,
hyönteisiä,
kasvit,
kesä,
kukka,
kukkia
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Lintunen ja joutsenia
Kävelen varmaan todella hiljaa koska tuo pikku lintunen ei pelästynyt minua vaikka kävelin aivan sen viereen. Sainpahan kuvata sitä ihan rauhassa.
Joutsen perhe bongattiin kun ajoimme Rengon läpi ja pysähdyimme siihen kirkolle ja siellähän ne joen vieressä söi ruohoa.
lauantai 8. elokuuta 2015
Strutsi tila
Ajattelin ottaa tuollaisen karvaturrin kuvan ensi kerralla kampaajalle malliksi, on niin komea tuo otsatukka.
Ollaan me strutsit niin kauniita....
Mutta heti kun käännät selkäsi muhahhaa...
Tämä on kuin jostain kauhu elokuvasta, missä strutsit valloittaa maan.
Tai sitten taisi olla vaan krapula.
perjantai 7. elokuuta 2015
Peura
Ajellessani Karkkilaan päin satuin huomaamaan tienvarressa olevalla pelto aukealla peuroja. Kaikki muut peurat lähtivät karkuun huomatessaan minut kuvaavan niitä, mutta yksi pienempi peura jäi vain tuijottamaan minua. Aikalailla sattumankaupalla nämä kuvat siis saatu.
Tunnisteet:
a.lintunen,
anna lintunen,
anna's photos,
Finland,
kasvit,
kesä,
luonto,
nature,
peura,
suomi,
valokuvaus
Perhosia
Tämä perhonen on varmaan kokenut kovia kun on noin kärsineen näköiset siivet.
Aina kun yritän tunnistaa perhoslajeja pääni menee aivan sekaisin koska jotkut perhoslajit muistattavat niin paljon toisiaan. Tämäkin perhonen on kai jokin hopeatäplistä mutta en ole niin hyvä perhosten tunnistuksessa että tietäisin mikä niistä.
Tämä taaskin on lauhahiipijä tai etelänlauhahiipijä.
keskiviikko 5. elokuuta 2015
Ötökän elämää
Minulla ei oikeinollut tuossa loppu päivästä muutakaan kuvattavaa pihalla niin seurailin sitten ötököiden tekemisiä. Ihan mielenkiintoista mutta kaikki kuvat eivät onnistuneet koska osa ötököistä olivat niin pieniä ettei nykyinen objektiivi riittänyt.
Tulipahan ainakin pari onnistunutta ötökkä kuvaa.
tiistai 4. elokuuta 2015
Vaihteeksi hyönteisiä
Kaksi kärpästä ihanan värisien lehtien päällä.
Tämä perhonen pisti silmääni koska se kimaltelee auringossa kultaisen värisenä. Se on joko etelänlauhahiipijä tai lauhahiipijä mutta niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Tämä on virnasinisiipi minun mielestäni, mutta en laita päätäni pantiksi.
Tuota ötökkää minä en tunnista, olettaisin kuitenkin että se on joku perhonen.
Jasmikkeen kukka ja pikku ötökkä.
En olekaan vielä saanut valkoisista perhosista hyviä kuvia. Onneksi tällä kertaa onnistu.
maanantai 3. elokuuta 2015
Kukkia ja pikkuinen ötökkä
Istuskelin pihalla puolitoista tuntia ja muuta en saanut aikaan kuin nämä kuvat.
Tämä on tähän asti pienin asia mitä olen kuvannut.
Tunnisteet:
a.lintunen,
anna lintunen,
anna's photos,
apila,
kukkia,
piha,
puutarha,
ötökät
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)